Elokuva-arvostelut
Aina välillä tulee omaksi huviksi arvosteluita elokuvista, joita olen nähnyt ja ajattelin alkaa keräämään niitä tänne nettisivuille. Spoilereista en pidä, siispä en laita niitä arvosteluihin.
Huomaa! Kirjoitan nykyään hiukan useammin varsin lyhyitä mielipiteitäni leffablogiini, lue niitä lisää sieltä.
Arvosteluasteikkoni on suunnilleen seuraava;
* - Tämän elokuvan katsominen on yhtä hauskaa kuin omien silmiensä kaivaminen ulos päästä.
** - Ala-arvoinen esitys, jossa oleva pieni asia (tai ehkä jopa pienet asiat) olivat tarpeeksi antamaan sille toisenkin tähden. En suosittele muussa kuin nousuhumalassa katsottavaksi.
*** - Keskiverto raina, jonka katsoo ihan mielellään. Ei mitään isoja sudenkuoppia, mutta ei mitään erikoistakaan. Elokuva, jonka katsoo ihan hyvin kerran, toinen kerta ei välttämättä ole heti ensimmäisenä mielessä.
**** - Whoa, hieno elokuva! Elokuva, jonka katsoo mahdollisesti useammankin kerran ja jota uskaltaa suositella muillekin.
***** - Parempi kuin hyvä elokuva, loistava leffa! Gion suosikki! Lub! <3
B
Beverly Hills Cop - Detroitilainen kyttä tutustuu Beverly Hillsiin.
F
From Hell - Viiltäjä-Jack terrorisoi Lontoota.
O
Others, The - Yksinäinen kartano sumussa kätkee salaisuuksia.
S
Schindler's List - Mustavalkoinen merkkiteos toisesta maailmansodasta.
U
Unbreakable - Bruce Willis särkymättömänä.