Audioslave
Audioslave sai alkunsa kun Soundgardenin Chris Cornell ja Rage Against The Machinen Tim Commerford, Tom Morello ja Brad Wilk päättivät yhdistää voimansa. Chris Cornell syntyi Seattlessa ja perusti vuonna 1985 bändin nimeltään Soundgarden. Soundgarden oli yksi ensimmäisistä Seattlen underground-bändeistä, joka sai levytyssopimuksen ison levy-yhtiön kanssa.
Kahdentoista vuoden aikana Soundgarden myi yli 20 miljoonaa levyä ja siitä tuli yksi 90-luvun merkittävimmistä yhtyeistä. Soundgarden kuitenkin hajosi vuonna huhtikuussa vuonna 1997 ja Chris Cornell alkoi hitaasti työstämään omaa albumiaan. Euphoria Morning julkaistiin vuonna 1999 ja Cornell lähti soolokiertueelle. Soolokiertueen päätyttyä näytti siltä, että Cornell otti lomaa musiikkiurastaan, mutta vuoden 2000 loppupuolella hän löysi kokonaan uuden projektin.
Toisaalla Rage Against The Machine päätti, ettei se hajoa vaikka päälaulaja Zack de la Rocha erosi bändistä. Sen sijaan he halusivat löytää itselleen uuden laulajan ja jatkaa kokonaan uuden nimen alla. Chris Cornell otti kutsun vastaan ja yhdessä joukkio mietiskeli muutamia biisejä. Pian sen jälkeen hän virallisesti liittyi entisten Rage Against The Machinen jäsenten joukkoon ja joukkio soitteli ensimmäisen biisejä Civilian-nimen alla.
Harjoitusbiisit pääsivät vuotamaan nettiin, levy-yhtiön kanssa tuli ongelmia ja vastoinkäymisiin kyllästynyt Cornell oli lähellä jättää koko poppoon. Hänet saatiin kuitenkin suostuteltua takaisin ja pian kokoonpanon nimeksi tuli Audioslave. Audioslaven ensimmäinen albumi, Audioslave, julkaistiin vuonna 2002.
Lyriikkoja
Tässä muutamia lempibiisieni lyriikkoja. Ja.. er.. ei mitään sen kummempaa kommentoitavaa tähän sektioon. Klikkaa linkkiä ja lue.
Show Me How To Live
Gasoline
Like A Stone
Cochise
I Am The Highway
Shadow On The Sun
Miksi pidän Audioslavesta?
Löysin bändin vahingossa, kuulin I am the Highway -biisin muistaakseni ensimmäisenä ja pidin siitä paljon. Kuuntelin myös muutamaa muuta bändin kappaletta, vaikka aivan sellainen musiikkityyli ei ole koskaan ollut minulle tuttu. Jotenkin vahingossa onnistuin näkemään televiissorista Audioslaven musiikkivideon ja innostuin enemmän, kun havaitsin että siinähän on pätkiä legendaarisesta autoleffasta, Vanishing Pointista. Asennetta!
Pidin näistä kappaleista jatkuvasti enemmän ja otin hiukan selvää itse bändistä. Huomiona myös tähän, että en ole juuri koskaan niin innostunut mistään bändistä, että minua kiinnostaisi keitä musiikin takana on. Yleensä vain kuuntelen musaa ja se riittää minulle. Havaitsin, että Audioslave on varsin tuore tuttavuus ja että biisien takaa löytyy maineikkaita nimiä. Audioslave herätti minut yleensäkin tämän musiikkityypin teille ja olen löytänyt muitakin mukavia kuunneltavia bändejä paljon.
Muutamia kuvia Audioslavesta